Siirry sisältöön

Sujuvampia opintopolkuja maahanmuuttajille Satakunnassa

Opin portailla Satakunnassa -hankkeen tavoitteena oli maahanmuuttajien koulutuspolkujen sujuvoittaminen. Erityisesti tuettiin siirtymää toiselta asteelta korkeakouluun.

Toisena tavoitteena oli luoda digitaalista materiaalia suomalaisista koulutusmahdollisuuksista maahanmuuttajille maahanmuuttajakielillä.

Hanke on päättynyt ja sen toiminta-aika oli 1.2.2016–31.1.2019.

Materiaaleja seitsemällä kielellä

Helposti saavutettava digimateriaalikokonaisuus suomalaisista koulutusmahdollisuuksista on nimeltään Matkalla ammattiin. Tietoa löytyy sekä kouluttautumiseen että työllistymiseen liittyvistä asioista viideltä eri maahanmuuttajia hyvin työllistävältä alalta seitsemällä kielellä.

Sivuston ohessa on myös henkilötarinoita sekä opintojen alkuvaihetta tukeva Opiskelu ammattikorkeakoulussa -materiaalikokonaisuus. Myös tämä kokonaisuus on käytettävissä seitsemällä kielellä.

Kohderyhmänä maahanmuuttajat ja ohjaustyötä tekevät

Hankkeen kohderyhmänä olivat

  • kotoutumisvaiheessa olevat maahanmuuttajat, jotka etsivät tietoa opiskelusta ja työllistymisestä Suomessa
  • korkeakouluopiskelua suunnittelevat maahanmuuttajat, jotka joko olivat parhaillaan toisen asteen koulutuksessa, tai olivat sen jo aiemmin suorittaneet.
  • maahanmuuttajien koulutus-, neuvonta-, ohjaus- ja työvoimapalveluiden henkilöstö.

Toteuttajat

Opin portailla Satakunnassa -hanketta hallinnoi Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak), ja osatoteuttajina olivat Länsirannikon koulutus oy (WinNova) sekä Satakunnan koulutuskuntayhtymä (Sataedu) yhdessä Satakunnan alueen maahanmuuttajatoimijoiden: järjestöjen, organisaatioiden ja viranomaisten kanssa. Hanke sai tukea Euroopan sosiaalirahastolta.

Loppujulkaisu kokoaa hankkeen kokemukset ja havainnot

Sujuvampia opintopolkuja maahanmuuttajille Satakunnassa : Opin portailla Satakunnassa –hankkeen loppuraportti kokoaa hankkeen tulokset yksiin kansiin. Teos on luettavissa Theseuksessa.